Vuoden 2009 päänäyttely
tulokset...
|
kuva
Mari Harju-Säntti
|
|
ROP-kasvattaja
Ma Baker's |
Tuomarina uroksilla Anneli Karttunen (kennel Moonraker)
Olen
Anneli Karttunen, tällä hetkellä viiden bokserin onnellinen omistaja. Ensimmäinen
bokserini Cluadian eli Dixien sain vuonna 1965. Dixie ei ollut ns. näyttelykoira,
mutta erinomainen koulutettava. Se innostutti minut koulutuspuolelle, jossa
istten olin hieman liian fanaattinen - koulutus oli kaikki kaiksessa ja näyttelyt
eivät mitään. Myöhemmin olen kuitenkin oppinut, että antaa kaikkien
kukkien kukkia. Dixiellä ei teetetty pentuja, mutta siiä se alkoi -
kasvatustyö nimittäin.
Kennelnimen Moonraker sain vuonna 1975. Toki bokserin koulutus kiinnosti
edelleen; kilpailin jäljellä, viestissä, haussa sekä suojelussa. Tuloksia
on tullut laidasta laitaan. Kahden koiran kanssa olen päässyt jopa Suomen
Mestaruuskisoihin (ilman tuloksia maastossa). Kasvatustyöstä minulle on myönnetty
Kennelliiton arvostettu Vuolasvirta-palkinto vuonna 1985.
Olen toiminut myös PK-tuomarina ja luonnetestituomarina, mutta näistä tehtävistä
olen joutunut luopumaan ajan puutteen vuoksi.
Olen arvostellut boksereita 34 vuotta. Lisäksi arvosteluoikeuksiini kuuluvat
dobermanni, broholminkoira, hollanninsmoushond, itävallanpinseri,
suursnautseri, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, aidi, alentejonkoira,
anatolianpaimenkoira, caode, castro laboreido, dogo canario, dogo mallorquin,
kvarski ovcar, rottweiler, sharpei, tosa sekä uruguayn cimarro - boksereiden
lisäksi. Olen arvostellut koiria Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa,
Ukrainassa ja eri puolilla Venäjää sekä Virossa.
Nyt minulla on kunnia arvostella boksereiden erikoisnäyttelyssä, mistä olen
kovin iloinen ja toivon, että kaikki viihtyvät ja nauttivat yhdessäolosta
sekä toivottavasit hienosta ilmasta.
Tuomarina nartuilla
Kari
Järvinen, Suomi
Karin
ensimmäinen koira oli lakelandinterrieri, mutta beagle oli rotu jota hän
kasvatti - tätä kautta hän hankki myös ajokoetuomarin pätevyyden. Lisäksi
Kari on omistanut boksereita ja terriereitä; bokserin ollessa kuitenkin
"se" rotu.
Huolimatta
siitä, ettei Kari ole koskaan kasvattanut yhtään bokseripentuetta, on hänellä
ollut erittäin suuri vaikutus niin rotuumme kuin Suomen Bokseriyhdistyksen
toimintaan. Kari on toiminut mm. SBYn puheenjohtajana 8 vuotta – vuosina 1979
– 1982 ja 1984 – 1987. Vuoden 2004 vuosikokouksessa Karille myönnettiin
SBYn kunniajäsenyys.
Kari
toi Suomeen 60-luvun loppupuolella Ruotsiin ostetun amerikan tuontiuroksen
Boxella’s Lafayette. Tämä uros on ollut tärkeä tekijä rodussamme.
Vahvistaakseen tämän uroksen vaikutusta rodussamme Kari päätti hankkia
toisen uroksen Yhdysvalloista – Wedge Hallow’s Sam’s Son eli Iso-Sami. Tämä
uros oli ensimmäisessä näyttelyssään Suomessa (syksyn messuhalli) vuonna
1971 nättelyn BIS, kuten myös seuraavana keväänä. Samilla oli kaiken
kaikkiaan 10 BIS-voittoa ja 13 ryhmävoittoa.
Sami
myytiin ruotsiin 1972. Ja seuraavaksi Kari toikin Ruotsista sen pojan
Marikarlo’s A’Samson (pikku-Samin), josta tuli suosittu jalostusuros
70-luvulla.
1976
Kari oli Birminghamissa arvostelemassa boksereita ja tuon matkan seurauksena
French Spice Witherford löysi tiensä Suomeen. Karin ansiosta Pat Withers
suostui myymään ko. uroksen Suomeen. Tällä uroksella oli 149 rekisteröityä
jälkeläistä Suomessa. 70-luvulla Kari toi vielä toisenkin uroksen
Englannista – Witherford Cherry Cobler’n.
Ulkomuototuomariksi
Kari valmistui vuonna 1969 ja hän on ollut jo parikymmentä vuotta kaikkien
rotujen tuomari. Arvostelutehtävät ovat vieneet häntä kaikkiin maanosiin.
Kari Järvinen on toiminut usean eri rotujärjestön luottamustehtävissä, mm.
puheenjohtajana, sekä Pohjoismaiden Kennelunionin ja FCI:n useissa eri
luottamustehtävissä ja hallituksessa.
Kari
toimi Voittaja 2008 –näyttelyn näyttelytoimikunnan puheenjohtajana.