<%@LANGUAGE="JAVASCRIPT" CODEPAGE="65001"%> SBY

Yhteenveto sydäntutkimuksista

Sydäntutkimuslomake

Sydän

Bokserilla esiintyy paljon erilaisia sydänsairauksia, joista suurin osa on perinnöllisiä. Jotta pystyisimme selvittämään, mitkä sydänsairaudet ovat yleisiä juuri Suomessa, olisi tärkeää tutkia kuuntelussa havaitut sivuäänet tarkemmin Doppler-tutkimuksessa. Myös koiran äkillinen kuolema olisi syytä tutkia ruumiinavauksena ja saada siten selville syy koiran kuolemaan. Tämä on tärkeää varsinkin, kun on kyse nuoresta alle 8-vuotiaasta koirasta.

Jalostustoimikunta kerää oheiseen tiedostoon sydänkuuntelutulokset, jotka on tehty SKL:n viralliselle sydänkuuntelututkimuslomakkeelle sekä tietysti myös SBY:n omalle lomakkeelle tehdyt tutkimukset. SKL:n lomakkeella tehty kuuntelututkimus näkyy KoiraNet –tietokannassa vuoden. SBY jalostustoimikunta on päättänyt,että sydänkuuntelu on mm. pentuvälitystiedoissa voimassa kaksi (2) vuotta. Näin virallinen sydänkuuntelu voidaan uusia esim. koiran rokotusten yhteydessä.

Jos olet menossa sydämen doppler-tutkimukseen - tulosta oheinen sydäntutkimuslausuntolomake mukaasi ja pyydä tutkivaa eläinlääkäriä täyttämään lomake tutkimuksen tuloksista. Lomake tulisi lähetetään jalostustoimikunnalle, joka kerää tiedon ja julkaisee lausunnot Bokseri-lehdessä sekä SBYn kotisivuilla.

Jalostustoimikunta suosittelee, että jalostusyksilöiden sydämet tulisi tutkia vähintään kuuntelemalla mielummin kuitenkin doppler-tutkimuksella.